Tšerven (Červień)
Tšerven, aiemmalta nimeltään Igumen , on pieni kaupunki ja maaseutuvaltainen hallinnollinen piiri Valko-Venäjän Minskin alueen itäosissa.
Tšerven sijaitsee noin 45 kilometriä pääkaupunki Minskin itäpuolella, aivan valtatie M4:n eteläpuolella. Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan koko Tšervenskin piirin asukasluku oli 33 383, josta kaupungin osuus oli 10 150 ja piiriin sisältyvän Smilavitšyn kaupunkimaisen taajaman 4 654.
Paikkakunta mainitaan kirjallisissa lähteissä vuonna 1387. Venäjän vallan aikana Igumen oli kihlakuntakaupunki Minskin kuvernementissa. Vuoden 1897 väestönlaskennassa kaupungin asukasluku oli 4 573 henkeä.

Kartta - Tšerven (Červień)
Kartta
Maa (alue) - Valko-Venäjä
Valko-Venäjän lippu |
Nykyään Valko-Venäjä on autoritaarinen presidenttijohtoinen tasavalta, jossa asuu noin 9,5 miljoonaa ihmistä. Talouselämä on ollut Neuvostoliiton hajottuakin valtiojohtoista; miltei kaikki maa- ja metsäomaisuus sekä merkittävä osa yritystoiminnasta on valtion hallinnassa. Valko-Venäjää on arvosteltu sen ihmisoikeustilanteen takia.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
BYN | Valko-Venäjän rupla (Belarusian ruble) | Br | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
BE | Valkovenäjän kieli (Belarusian language) |
RU | Venäjän kieli (Russian language) |